Tasaantuminen epävarmuuden aikana
En voi oikein tehdä oikeutta sen näylle. Tämän vaahteran kirkkaan kullan- ja oranssinkeltaiset lehdet, viisi kerrosta korkeana. Olen seurannut sen muuttumista joka päivä. Se pysyi vihreänä samalla kun sen takana oleva hivenpuu kellastui ja menetti kaikki lehtensä. Sitten tämä tapahtui yhdessä yössä. Heräsin ja kävelin keittiöön, sanoin, “Vau.”
Rakastan korkeaa paikkaani täällä puiden latvoissa. Kirjoittaessani koko päivän tunnen oloni joskus eristäytyneeksi, mutta on tämä mukava paikka olla eristäytyneenä. Uuden kirjani nimi on luullakseni "The Accident” etenee. Minulla pitäisi olla ensimmäinen luonnos valmiina tämän kuun loppuun mennessä. Aloitin sen vuosi sitten. Olen kuolemanväsynyt pitämään siitä taukoa, mutta en näytä pystyvän siihen. Pelkään putoavani rytmistä. Herään joka päivä ja työskentelen sen parissa koko päivän.
Olen miettinyt myötätuntoa. Kuinka paljon myötätuntoa osoitan hahmoilleni? Olen aina pitänyt synkistä, sotkuisista hahmoista. Jotkut lempikirjailijoistani ovat suorastaan julmia. Mutta en halua vahingoittaa omiani tarpeettomasti. En halua olla julma ilman hyvää syytä. Toisaalta en voi pelastaa heitä, jos he eivät ansaitse sitä. Heidän täytyy taata mitä heille tapahtuu.
Kuulin Alan Gurganuksen lukevan viime viikolla Y:ssä. Minulle tuli mieleen, että hän kohtelee hahmojaan suurella kiintymyksellä ja kunnioituksella.
Kuuntelin eilen Andres Dubus lll:n haastattelun Book Worm -ohjelmassa. Haastattelija, Michael Silverblatt, oli sitä mieltä, että Andres Dubus lll oli kohdellut yhtä hahmoistaan, baarimikkoa, tarpeettoman tylysti tekemällä hänestä paitsi epäonnistuneen runoilijan, myös huonon sellaisen. Miksi hän ei voisi olla hyvä, epäonnistunut runoilija? Mielestäni se oli mielenkiintoinen kysymys.
Milloin hahmoillesi saa olla julma? Tai kiltti? Kirjailijana voit olla millainen Jumala tahansa.
Ehkä koska elämä ei ole reilua, itse asiassa on naurettavan julmaa, jotkut kirjailijat tuntevat velvollisuudekseen heijastaa sen totuutta. Onnelliset loput tuntuvat paskapuheilta. Vihaan Eat Pray Loven loppua, kun kaiken sielunetsinnän ja maailmanmatkailun jälkeen hän päätyi jonkun miehen kanssa. Pliis. En pidä saduista, luulen, vaikka tiedän useimpien pitävän. Haluan nähdä omien kamppailujeni heijastuvan. Silti, saatan rikkoa omaa sääntöäni ja antaa kaikille ongelmallisille hahmoilleni valon tunnelin päässä, joka ei ole juna. Saatan heittää heille köyden enkä hirttää heitä sillä.